Kyllä Tapahtuu Järvenpäässä - logo

Järvenpäässä on sykettä ja säpinää!

Mitä Järvenpäässä tapahtuu ja missä?  Vastauksen löydät näiltä sivuilta!

Järvenpää on elävä kulttuuri- ja tapahtumakaupunki, jossa eri yhdistykset, yhteisöt, yritykset ja kaupunki tuottavat yhdessä tapahtumia sekä kaupunkilaisten että matkailijoiden iloksi.
Tulevan kesän huipputapahtumiin kuuluvat mm. Puistoblues, Rockabilly Rocks Festival ja Jannen piknik.

Nähdään siis tapahtumissa Järvenpää-talolla, kävelykatu Jannella, Vanhankylänniemessä, Järvenpään kesäteatterissa, torilla ja muualla Jäkessä!

Tsekkaa myös muut Järvenpään tapahtumasivut yläpalkista.

Tapahtumat

13.12. | To
2018

Lucia-neito Prismassa

Seurakunnan Lucia-neito kulkueineen vierailee Prisma-keskuksessa.

 Maksuton.
16.12. | Su
2018

Kauneimmat joululaulut perheille

Tule laulamaan kauneimpia joululauluja yhdessä Lapsikuoron, Hanne Lukkarin ja Anne Viljamaan kanssa.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään vapaaentoinen kolehti kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsien koulutuksen, terveyden ja turvan hyväksi Suomen Lähetysseuran kautta.
 Tapahtuman www -sivut

 Vapaa pääsy.
16.12. | Su
2018

Kauneimmat joululaulut

Tule laulamaan kauneimpia joululauluja yhdessä Kirkkokuoron, Toni Hintsalan ja Tarja Seppäsen kanssa.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään vapaaentoinen kolehti kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsien koulutuksen, terveyden ja turvan hyväksi Suomen Lähetysseuran kautta.
 Tapahtuman www -sivut

 Vapaa pääsy.
17.12. | Ma
2018

Kauneimmat joululaulut

Tule laulamaan kauneimpia joululauluja yhdessä Haarajoen kuoron, Heli Alajan ja Heli Seppäsen kanssa.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään vapaaentoinen kolehti kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsien koulutuksen, terveyden ja turvan hyväksi Suomen Lähetysseuran kautta.
 Tapahtuman www -sivut

 Vapaa pääsy.
18.12. | Ti
2018

Järvenpään Mieslaulajien perinteinen joulukonsertti

Järvenpään Mieslaulajat, joht. Filip Häyrynen. Mikko Haapaniemi, urut ja piano.
 Tapahtuman www -sivut

 Liput 15 € ovelta.
18.12. | Ti
2018

Järvenpään Mieslaulajien perinteinen joulukonsertti

Järvenpään Mieslaulajat, joht. Filip Häyrynen.
Mikko Haapaniemi, urut ja piano.
 Tapahtuman www -sivut

 Liput 15 € ovelta.
19.12. | Ke
2018

Joulun laulu

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian laulumusiikin ainejärjestön Kukko ry:n joulukonsertti Joulun laulu Kallio-kuninkalan idyllisessä miljöössä. Luvassa on joululaulujen klassikoita sekä vähemmän tunnettuja teoksia kuuden lahjakkaan laulajan esittäminä. Pianistina Jussi Littunen.

 Vapaa pääsy, käsiohjelma Kukko ry:n hyväksi 10 e
19.12. | Ke
2018

Kauneimmat joululaulut

Tule laulamaan kauneimpia joululauluja yhdessä Canzonetta Novan, Mikko Haapaniemen, Petri Revon, Katri Takalan ja Anne Viljamaan kanssa.